Kemisti Kertoo

Rakkain Kirja

Hei kaikki uudet ja vanhat tuttavat !!

Tiedän että mentiin jo keskiyön yli, mutta haluan silti kertoa mitä tänään, launtaina 27.1.2018 sain kokea.

Tänään yli 51 000 ihmistä osallistui samaan kokoukseen, joko paikanpäällä tai seuraamalla suoraa lähetystä jossakin 500 eri kokoontumispaikassa.

Kyseessä oli koko Skandinavian yhteinen Jehovan todistajien kokous, vastaavaa ei ole koskaan aikaisemmin järjestetty. Voin siis sanoa että koin jotain ainutkertaista tänään.

Kokouksessa pidettiin kauniita ja kannustavia puheita ruotsiksi, norjaksi ja tanskaksi. Lisäksi laulettiin tuttuja rakkaita lauluja ja rukoiltiin.
Päivän suurin uutinen oli tosin täysi yllätys; nimittäin uusi raamattu. Se on ollut olemassa englanniksi jo muutaman vuoden ja nyt saimme sen vihdoinkin ruotsiksi. Olen niin onnellinen. Tätä päivää on odotettu kauan, ja nyt se vihdoinkin saapui.

Tässä vielä muutama kuva teille lukijoille:

20180127_172821943_iOS
Kuva: Onnelliset uuden ramatun omistajat

20180127_173918604_iOS
Kuva: Yksi vanhimmista jakaa raamattuja

20180127_173918613_iOS
Kuva: Kaikki seurakunnassa saivat uuden raamatun

Tämä päivä on ollut yksi suuri siunaus enkä tule ikinä unohtamaan sitä.

signature

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s